MANNATECHIN TARINA

HISTORIA

Olisimme väärässä, jos sanoisimme, ettei mikään ole muuttunut sitten perustamisemme vuonna 1994. Teemme yhä eräitä parhaita luonnollisiin aineksiin pohjautuvia lisäravinteita markkinnoilla, ja tieteenala, jolla me olemme toimineet pioneereina, on kasvanut ja muutoksen tuotteidemme kautta kokeineden lukumäärä on noussut. Jo pelkästään niiden kokemukset, jotka ovat saaneet vapautta lisätienestien ja tarjoamamme elämää muuttavan mahdollisuuden ansiosta, vahvistavat edelleen tuotteidemme tehoa. Kun tehdään jotain näin hyvää, se huomataan.

Viimeisten 20 vuoden aikana olemme laajentaneet toimintaamme yli 25 maahan ympäri maailmaa. Olemme saaneet yli 100 globaalia patenttia tekniikallemme. Olemme lanseeranneet uusia tuotteita uudenlaisten vaatimusten täyttämiseksi. Olemme olleet suurennuslasin alla, mutta selvinneet siitä. Lyhyesti sanottuna, me kukoistamme.

Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut. Me olemme edelleen ylpeitä tinkimättömästä laatulupauksestamme. Me tarjoamme edelleen erään alan parhaista palkkiojärjestelmistä. Ja mikä tärkeintä, me pyrimme edelleen toimimaan oikein. Tuon intohimon voi nähdä kumppanuudessamme Mission 5 Million (M5M) -liikkeen kanssa, jonka tavoitteena on antaa 5 miljoonalle puutteessa olevalle lapselle kunnollista ravintoa. Jokaisesta tuoteostosta Mannatech lahjoittaa osan M5M-liikkeelle voidakseen tarjota elintärkeitä ravintoaineita lapsille ympäri maailmaa.

Haluamme ajatella itseämme 22-vuotiaana startup-yrityksenä: raikkaana, innovatiivisena ja energisenä, mutta vakaan ja menestyneen yrityksen kokemuksen suomalla viisaudella. Liity kasvuyritykseemme ja tule osaksi muutosta. Emme malta odottaa, että saamme kirjoittaa sinut tarinaamme.

MEISTÄ SANOTTUA

”Innovatiivinen tekniikka, jota tukee älykäs tieteellinen perusta, on Mannatechin tuotteiden ja viime kädessä sen menestyksen ytimessä.”
—Tri Steve Nugent, puheenjohtaja, GSAB

”Mannatech antoi meille tarvitsemamme välineet elämässä etenemiseen. Haastan kaikki avaamaan mielensä ja sydämensä löytääkseen ne välineet, joita tarvitaan terveyteen ja taloudelliseen riippumattomuuteen, jotta unelmat voisivat toteutua.”
—Maureen Forrest, Mannatechin riippumaton kumppani

”Liityin Mannatechiin, koska etsin tapaa, jolla voisin tienata perheelleni hieman ylimääräistä tuloa. Minulla oli oma perinteinen vähittäiskauppani, mutta en halunnut sellaista elämäntyyliä enkä pitkiä työpäiviä poissa kotoa. Ajatus omana pomona olemisesta tuntui hyvältä.”
—Naomi Enevoldson, Mannatechin riippumaton kumppani

TRANSFORM YOUR LIFE

Liity Mannatech-Perheeseen!
Aloitetaan

UUDISTAVAT TUOTTEET

Integroiva Terveys
Kohdennettu Terveys
Painonhallinta + Kuntoilu
Ihonhoito

Remodal

© 1994-2018 Mannatech, Incorporated. Kaikki Oikeudet Pidätetään.

:)